Uusi vuosi, uudet kujeet ja vaatteet
tammikuu 25, 2012
Vuosi 2011 toi tullessaan kisakirjan, sillä kävimme syksyllä suorittamassa ensimmäisen koitoksen, BH- kokeen. Minulla loppuvuosi meni opintojen viimeistelyssä ja jouluna sain yrittäjyyden tradenomin paperit taskuun. Tänä vuonna odottaa uudet haasteet ja tavoitteet koiraharrastuksen suhteen.
Nyt talvella olemme innostuneet vetoharrastuksista ja Neea osaa jo peruskäskyt vetoon liittyen. Seis- käsky tosin vähän hapuilee….edelleen.
Neea sai uuden asun, joka eri kokoisen etu- ja takaosan vuoksi on kerrankin sopiva. Haalarit kun yleensä ovat liian pieniä rinnasta ja liian pitkillä lahkeilla. Kuvassa Neealla on päällä myös paljon käytössä olevat husky -valjaat.
Lenkin jälkeen on hyvä testata puikkonokan kärsivällisyyttä herkullisella jauhelihasatsilla. Onneksi kuolavanat eivät valuneet vielä kuvanottohetkellä..
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille. Meidän kuulumisia luvassa taas pian.
-L ja N-
Jälkitreenit
heinäkuu 25, 2011
Neean kanssa on treenattu jälkeä vaihtelevalla tahdilla 9-viikkoisesta asti. Vasta nyt teimme kuitenkin ensimmäisen jäljen metsään. Hyvinhän tuo meni vanhalla pellolla opitulla rutiinilla. Kokeilimme myös esineen (näin ekalla kerralla oma patukka) hakua esineruudusta. Olisimme kiitollisia vinkeistä sekä metsäjäljen että esineruudun suhteen. Itselle nämä lajit ja niiden opetus ovaat vielä uusia juttuja.
Videon lopulla näätte kuinka Neean koiraystävä, pieni Cotton de tulear Malla, näyttää esimerkkiä isommille! Mallan omistaja Katri harmittelee ettei pienelle koiralle voi tehdä pitkää jälkeä vielä tässä vaiheessa kun ei viitsi jättää hirveästi tyhjiä askelia. Muuten Malla olisikin moitteeton jäljestäjä!
Ken on heistä kaikkein kaunein
heinäkuu 11, 2011
Leirielämää
kesäkuu 24, 2011
Osallistuimme 18.-19.6 puruleirille Porin porukan kanssa. Puruista kiitokset Makkelle, Turkalle ja Pekalle. Tässä leirin kuvasaldoa Neeasta by Susanna Tikka.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Seuraava leiri onkin Hauhovilla 1.-3.7. Siellä on luvassa purujen lisäksi jälkeä ja tottista. Nyt lepäillään leiriin asti, sillä Neealla on nielurisatulehdus.
Kesätreenit
kesäkuu 16, 2011
Olen ollut takaisin Suomessa jo melkein pari kuukautta ja tämä aika onkin kulunut pitkälti Neean kanssa touhutessa. Tästä tulee meille tehokesä! Olemme treenanneet tottista säännöllisesti 2-3 kertaa viikossa loppukesän BH kokeeseen tähdäten. Lisäksi teemme jälkeä kaksi kertaa viikossa. Neean jäljestys on mennyt huimasti eteenpäin, sillä ikä on tuonut tullessaan tarkkuutta ja rauhallisuutta. Kesällä on myös paljon purutreenejä ja kaksi leiriä johon osallistumme.
Kohotan rapistunutta kuntoani juoksulenkeillä Neean kanssa. Nyt neidille opetetaan veto-käskyä, sillä hihnassa kävely on liiankin hienoa ja rauhallista. Ostin jo viimekesänä Canicross vermeet ja nyt olemme alkaneet niitä oikeasti käyttämään. Tähtäimessä on 3km canicross kisat joko tänä syksynä tai ensi keväänä. Tyttöjen kunnonkohotukseen kuuluu myös pitkä pyörälenkki kerran viikossa. Jospa Neponen tänä syksynä suorittaisi kestävyyskokeen, ADn, niin saadaan todiste, että minä jaksan polkea 20km.
Auttakaa äänestämällä Neean kuvaa (vaatii rekisterisöitymisen). Palkintona on puolen vuoden sapuskat, joten jaksaisi Nepukka treenata täysillä!Äänestä täällä!
Tässä muutama kuva kesätreeneistä.







Mamma meni Afrikkaan ja Neea koiralomalle!
maaliskuu 31, 2011
Olen viettanyt viimeiset kaksi kuukautta Arfikan auringon alla Namibiassa. Olen vaihto-opiskelijana paikallisten yrittajaopiskelijoiden seurassa jakaen tietotaitoani ja kokemuksiani Suomessa yrittamisesta heille. Kolmen kuukauden matka oli liian lyhyt ottaa Neea mukaan, joten Neppis jai hyvaan hoitoon Suomeen ystavalleni. Kolme kuukautta tulee kylla ehdottomasti olemaan elamani pisin ero koirastani, ikava on kova vaikka kuulumisia saan lahes paivittain.
Neppis lomailee Jyvaskylassa, jossa seurana on Cotton De Tulear Malla. Mallasta ja Neeasta on tullut hyvat kaverukset kuin paita ja pieni peppu. Seuraan valilla skypen valityksella kaverusten leikki hetkia. Meno ei ole kahdessa kuukaudessa muuttunut miksikaan.
Terveisia kaikille taalta kuumuudesta! Nauttikaa kevaasta taysilla!
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Täydellistä alkavaa vuotta!
tammikuu 17, 2011
Neean joululoma ja tammikuun alku kului mukavasti kinkkua ja muita herkkuja sulatellen (huomaa kuvassa omistajan jouluiset porosukat ja Neean sisäänvedetty maha).
Uusi vuosi on lähtenyt käyntiin työntäyteisesti. Minulla on paljon projekteja työrintamalla ja vapaa-ajallani Neea on joutunut vuorostaan töihin – mm vetohommiin! Kuvapäivitystä Neean vetotreeneistä luvassa pian!
Talvikivaa!
joulukuu 8, 2010
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Temppuja sadepäivän varalle
joulukuu 6, 2010
Jos itseä laiskotuttaa eikä lenkkeily kiinnosta, on koiralle helppo keksiä tekemistä opettamalla uusia temppuja. “Pyöri” tempun Neea oppi noin viidellä yrityksellä. Läpyt samoin opittiin antamaan ihan itsestään. Hyvää aivojumppaa ja samalla koiran väsytystä!
Hyvää isänpäivää!
marraskuu 14, 2010
Hyvää isänpäivää kaikille isille! Neean puolesta onnittelen tietenkin Pushkinia ja Ilpoa!
Koiraiskän, Mezzrow’s Pushkinin, työskentelyä voi ihailla monista youtube videoista.




